Pelaa kasinolla!

Old School 

Kävimme vaimoni kanssa muutama vuosi sitten Chicagossa häissä. Morsian oli vaimoni vanhan opiskelukaveri Prahasta. En ollut ennen käynyt Chicagossa ja kaupunki teki suuren vaikutuksen. Keskilännen pääkaupunki on valtava, hieman New Yorkin oloinen mutta yhtä isoa kaupunkia ilman erotuksia kaupunginosien välillä.

Aavikon viisas

Näimme melko vaivatta kaupungin nähtävyydet ja viihdyimme todella hyvin. Chicagossa on loistava julkinen liikenne ja suosittelen lämpimästi vierailua. Häät olivat pilvenpiirtäjän katolla ja “Windy City” oli nimensä veroinen, hunnut ja kukat lentelivät kun pari sanoi toisilleen “I Do”. 

Vietimme muutaman yön pariskunnan kotona ja ihmettelin heidän asumisensa vaatimattomuutta. Pohjustan hieman. Molemmat ovat hyvin koulutettuja, omilla aloillaan arvostettuja ja ansioituneita ammattilaisia. Molemmilla on hyvät vakituiset työpaikat.

He asuivat Logan Squarella, todella mukavassa kaupunginosassa, kyselin mieheltä alueen hintatasosta. Mies oli selkeästi miettinyt asiaa paljon ja vastasi että alueelle tyypillisiä isoja kivitaloja sai vielä alle $300.000. Minusta se kuulosti aika halvalta koska alue oli todella mukava. 

Kun söimme illallista ja puhe kääntyi siihen kuinka he etsivät pienempää ja halvempaa asuntoa, en voinut hillitä tiedonjanoani. Kysyin varovasti ja kohteliaasti miksi he eivät osta alueelta taloa ennen kuin hintataso nousee. Molemmt vaivaantuivat hieman ja mies selitti minulle että vaikka he ovat töissä heillä ei ole mahdollisuutta asuntolainaan pitkiin aikoihin. 


Suomiautomaatti € 450 bonus
40 ilmaiskierrosta

Aavikon viisas

Molemmilla on akateemiset loppututkinnot ja ovat sitä varten ottaneet suhteellisen isot opintolainat. Nainen totesi että maksaa $1000 lyhennyksiä joka kuukausi kunnes täyttää 43 vuotta, miehellä suurin piirtein sama summa. Sen jälkeen he aikovat kuulemma ruveta säästämään asuntolainaa varten.

Samassa tuli todella typerä olo, minulla ei ollut pienintäkään käsitystä heidän todellisuudesta, eikä vissiin paljon muustakaan. Loppuilta meni vähemmän uteliaissa merkeissä. Itse opiskelin aikoinaan ilmaiseksi ja kun valmistuin minulla oli reilusti alle kymppitonnin velka. Sekin oli minusta silloin liikaa.

Mikä on tarinan opetus? Laskin joskus leikkiä siitä ettei “opintotuki” sanaa voi kääntää englanniksi, koska kukaan täällä ei ole sellaista kokenut. Ehkä suurin opetus on että USA on vaan aika kaheli paikka? En rupea vääntämään tästä tarinaa kuinka on “lottovoitto” syntyä Suomeen, vaikka ehkä syytä olisi.

En myöskään aio soimata aktivisteja jotka valittavat ja purnaavat Suomen opintotuista ja systeemistä. Jos kukaan ei katso opiskelijoiden oikeuksien perään, olemme kohta hyvin samassa jamassa kun täällä ollaan.
Miettikää sitä. 

Kaksi kertaa luokalle jäänyt,

Sacha


SuomiCasino.com