Pelaa kasinolla!

Kesäloma 

Hei kaikki. Tätä kirjoittaessani ulkona on puolipilvistä ja 35 astetta lämmintä. Ikkunan edessä seisova aavikkopaju on helteestä yhtä löysänä kuin minäkin.  Aika peruskauraa täällä, mutta silti minulle aivan helvetin kuuma. Ainoa mikä tekee tilanteesta siedettävän on ettei kaikki betoni ja asfaltti ole vielä lämmennyt totaalisesti. Sitten paluuta ei enää ole. Heinäkuun lopussa kaupunki hehkuu lämmöstä, mittari näyttää 30+ yötä päivää eikä helpotusta saa muualta kun uima-altaasta, ilmastoinnista tai pistoolista. 

Aavikon viisas

Juttelin pomoni Stefanin kanssa muutama päivä sitten kesän töistä. Olemme viime viikon touhunneet erän todella työteliään projektin kanssa, hiki on virrannut ja eksoottinen “Vittu!”-huuto on kaikunut pienellä sisäpihalla yläkaupungilla.

Olemme purkaneet pihan ja rakennamme kokonaan uuden tiililattian ja puisen katoksen. Hiekkaa, soraa ja muuta mujua on kuljetettu varovaisen arvioni mukaan reilusti toista sataa kottikärryllistä. Hommissa minä ja yksi toinen epäonnen soturi. Urakka on paperilla suhteellisen yksinkertainen, mutta toteuttaminen on aikamoista sotaa. 

Sanoin pomolleni varovaisesti, että en ehkä halua kesäksi toista samanlaista projektia koska luulen että sekoan jos teen heinäkuun lämmössä samoja hommia. Pomo vastasi että toivoo myöskin että hommat laantuisivat hieman että voisimme lomailla. Sillä hetkellä tajusin että loma täällä on hyvin erilainen konsepti kun kotona stadissa. Kun olin vielä palkkatöissä muistan, että odottelin lomaa elimet pitkänä ja haaveilin siitä kuinka vedän viikossa 3-4 turvat, juoksen keikoilla/festareilla ja olen muutenkin täysin kauhalla koko kesän. Liioittelin ehkä snadisti äsken, enhän minä ole ollut oikeissa töissä moneen vuoteen! Siltikin.


Suomiautomaatti € 450 bonus
40 ilmaiskierrosta

Täällä loma tarkoittaa sitä, että koska ilmasto kuumenee niin brutaalisti, ollaan hetki paikallaan. Käydään ehkä uimassa tai Sandia-vuorilla jäähtymässä, mutta muuten otetaan vaan tosi iisisti koska on yksinkertaisesti liian kuuma tehdä mitään. Itsenäisyyspäivän jälkeen Southwest vaipuu pieneen koomaan ja elokuun puolessa välissä, jolloin illat “jäähtyvät” taas hieman, kaupunki heräilee kuumasta tokkurasta. 

Aavikon viisas

Jos asuisin pari ajotuntia etelämpänä vietettäisiin ihan rehdisti siestaa, mutta koska USA on tehokkuuden ja työhulluuden luvattu maa, niin painetaan nivuset vaahdossa koko päivä. Olemme jo suunnitelleet muuttoa Meksikoon kun menemme eläkkeelle, ehkä suunnitelmaa voisikin hieman aikaistaa?

Jos luitte viime viikon blogia, niin kuulitte ehkä hurjasta voittoputkestani? Tahkoin omasta mielestäni hulluna rahaa ja tunnelma oli sen mukainen. Ihan yhtä kovaa menestystä ei tullut viime päivinä, mutta olen “omien laskelmien” mukaan viime kuusta yli 700€ voitolla, rahaa sekin! Starburst oli viime viikon suosikki ja olen edelleen sitä mieltä, että siitä tulee jotenkin helpommin voittoja kun muista peleistä, luultavasti olen kuitenkin väärässä mutta uskossa on hyvä elää.

Ja vaikka uusia pelejä on tänä päivänä vaikka kuinka helvetisti, palaan aina vahojen perusasioiden äärelle, innostuin jopa toissa iltana pelaamaan rulettia. Hävisin heti kättelyssä yli satasen, mutta sitten rupesin katsomaan Youtubesta rulettivideoita ja pääsin heti omilleni. Se on helppoa kun joku muu sen osaa.

Hikiset terveiset

Sassuli 


SuomiCasino.com